Eve on Halloweeniin viittaavasta nimestään huolimatta oikein kiltti ja hurmaava. Sen ulkokuori ja luimuilevat ilmeet tekevät siitä aluksi pelottavan
oloisen tuttavuuden, mutta ulkokuoren takaa paljastuukin erittäin rakkaudenkipeä ja hurmaava hevonen. Eve rakastaa kaikenlaista puuhailua ja on
hoitotoimenpiteissä aina häseltämässä mukana. Kaviot se nostaa kiltisti, mutta takajaloissa sillä on synnynnäinen vika, joten se ei saa nostettua
takasiaan tarpeaksi korkealle ja painaa takakavioita hirveästi. Tämä vaatii hoitajalta voimaa ja kengittäjältä kärsivällisyyttä! Onneksi tämä vika
ei vaikuta tammaan muuten eikä aiheuta terveydellisiä ongelmia. Satulan ja suitset saa tammalle puettua oikein hyvin eikä esimerkiksi pesemisessäkään
ole ongelmaa.
Taluttaessa Eve puhistelee tarmokkaasti taluttajan vierellä äksyillen kaikille vastaan tuleville -niin hevosille kuin ihmisillekin. Varsinkin koiria
Eve vihaa sydämensä pohjasta ja koiria olisikin Even mielestä kiva päästä jahtaamaan. Eve pysyy kuitenkin taluttaessa(kin) hiensti hanskassa ja sitä
voi taluttaa pelkällä riimulla naru löysällä.
Eve tulee hienosta kouluratsujen suvusta ja on osoittanut itsekin omaavansa erittäin hyvän kapasiteetin vaativille kouluradoille. Eve on ratsuna
miellyttämisenhaluinen ja kiltti, se ei säiky eikä juurikaan keksi muitakaan temppuja. Joskus Eve saattaa nähdä pieniä vihreitä miehiä siellä sun täällä,
mutta lisäämällä haastetta tehtäviin tästäkin ongelmasta päästään. Eve on alkuunsa erittäin tahmea ratsastettava. Selkään tuntuu siltä, että se
kaatuisi hetkellä millä hyvänsä. Se on kuitenkin alusta asti eteenpäinpyrkivä, mutta jalat laahaavat eikä se polje kunnolla alleen. Tarmokkaalla ratsastuksella saa
Even kuitenkin vertymään aika pian jolloin siitä tulee erittäin kevyt ja helppo ratsastettava.
Kouluratsastus on ehdottomasti SE Even laji. Tämän tamman kanssa voi hioa pientä asetusvirhettä tai muuta vastaavaa vaikka kuinka pitkän aika ja aina
se jaksaa yrittää. Eve on välillä hieman hidas reagoimaan apuihin, minkä takia ne kannattaa valmistella huolellisesti. Laukanvaihdot saavat neidin
innostumaan, ehkä jopa hiukan kuumumaan, ja ne ovatkin hyvä apu alkuverryttelyissä!
Esteet eivät saa Eveä innostumaan mutta ei se niitä inhoakkaan. Tamma ei taida oikein ymmärtää, minkä takia puomien yli pitäisi hyppiä, sillä se
mielummin juoksisi esteiden lävitse kuin hyppäisi. Vaihtelun vuoksi pienehköt ja helpot radat menevät kuitenkin tuosta vaan, mikäli ratsastaja osaa
hommansa ja pystyy tukemaan tammaa hypyissä tarpeeksi. Puomityöskentely on kuitenkin neidin mieleen ja puomeja käytämmekin usein apuna
koulutreeneissä. Voisi sanoa, että puomityöskentely saa Even jopa hieman innostumaan!
Maastossa Eve on hieno kaveri, mutta johtohevoseksi tai yksin maastoilevaksi siitä ei ole. Porukassa jonon keskellä se on kuin unelma maastohevonen,
mutta johtoon joutuessaan tai yksin ollessaan se pelkää kaikkia ja kaikkea. Niinpä olemmekin suosiolla jättäneet yksinään maastoilun sikseen.
Traileriin Eve menee hiukan empien, mutta loppujen lopuksi yleensä ongelmitta. Mikäli sitä on lastattu viime aikoina usein, sujuu lastaus
hienosti, mutta pidemmän tauon jälkeen takkuilee enemmän. Matkustamisen kanssa sama juttu, jos se on rutiinia se sujuu, jos ei niin ei suju.
Kisapaikoilla Eve koheltaa hieman enemmän kuin kotona ja se on vaikeampi verrytellä kuuliaiseksi ja avuille. Kuitenkin, jos tässä onnistuu,
pääsee tämän tamman kanssa varmasti loistamaan radalla!
20.03.2014, valmentajana Siiri L. (Omistajan kirjoittama)
Tarkkailin Jennaa ja hänen uutta ratsuansa, Eveä, alkuverryttelyjen ajan. Eve tuntui olevan aluksi kuin maahan liimattu, mutta pikkuhiljaa
vertyessään alkoi liikkumaan paremmin. Jossain vaiheessa puutuin peliin, korjailin Jennan istuntaa ja kehotin häntä ottamaan tammaa hieman enemmän
käden ja pohkeen väliin. Puolipidätteellä herätystä ja sitten hieman reippaampaa vauhtia tuntumaa vastaan. Eve selkeästi ryhdistyi ja pehmeni tästä,
hienoa! Seuraavaksi verryttelimme laukan. Eve ei meinannut alkuunsa millään nostaa laukkaa, mutta kohta se onnistui. Treenasimme kuitenkin laukan
nostoja vielä hieman, niin käynnistä kuin ravistakin. Välikäyntien jälkeen oli vuorossa laukanvaihdot jotka tosin sujuivat alusta asti hienosti innostaen
Eveä kuuntelemaan vielä vähän paremmin ja vastaamaan apuihin vielä vähän hanakammin. Siirryimme seuraavaksi piaffeen ja passageen. Nämä tuntuivat olevan
Evelle alkuun hieman hankalia eikä se polkenut enää kunnolla allensa. Otimme väliin pari helpompaa tehtävää ja kohta sujui jo siirtyminen piaffesta
passageen ja päinvastoin, upeaa! Loppuverryttelyissä vielä hieman avo- ja sulkutaivutuksia ravissa ennen ohjien pidentämistä puolipitkiksi ja
reippaan letkeää eteen-alas ratsastusta.
Päiväkirjamerkinnät
20.08.2013, kirjoittaja Jenna S.
Tänään koitti vihdoin päivä, jota olen odottanut. Oma tuleva kilparatsuni ja hieno kasvattini Eve tuli takaisin ratsutuksesta. Even kanssa olin
päättänyt tehdä niin, että peruskoulutin sen itse, jonka jälkeen se meni puoleksi vuodeksi ratsutukseen Saksaan tuttavalleni joka on ennenkin
ratsuttanut hevosiani. Koko tämän puolen vuoden ajan minulla on ollut hirveä hinku päästä Even selkään ja tänään vihdoin sain sen takaisin kotiin!
Mieheni oli hakenut tamman lentokentältä, jossa sen Saksan hoitaja oli ollut vastassa. Kuljetusauto kaarsi Teamin pihaan ja heti syöksyin toimistostani
katsomaan kullannuppuani. Talutin Even kuljetusautosta pihalle ja annoin sen hetken nuuhkutella ilmaa. Taluttelin hetken Eveä pihassa jotta näin,
että sen jalat olivat ainakin päällisin puolin kunnossa. Alkuun tamma kohelsi paljonkin mutta taisi pian muistaa paikan ja rauhoittui. Vein
tamman valmiina odottavaan karsinaansa, riisuin siltä loimen ja kuljetussuojat. Harjasin tamman ja pyyhin sen silmät, sieraimet ja vuohiskuopat
kostealla sienellä. Hieroin jalkoihin linimenttiä ja kieritin lämpöpintelit päälle. Juotin sille hieman melassivettä ja toin sille heinävekon
täynnä tuoretta Suomalaista ruohoa. Loppupäivän ja seuraavan yön tamma saisi rentoutua, jonka jälkeen se pääsisi viikon lomalle kesälaitumelle!
24.06.2013, kirjoittaja Jenna S., Kertomus Even emän "Bretan" kantoajasta
Voisin melkein sanoa, että Bretta on tähän mennessä ollut kaikista ihanin "lainatamma" mikä minulla on ollut. Se käyttäytyi koko
meillä olo aikansa erittäin hienosti ja päivä päivältä ihastuin siihen lisää, uskon, että tätä mammaa tulee ikävä! Bretan lopputiineydestä
minulle ja sille muodostui ihana rutiini ja side, jota jatkoin mahdollisuuksien mukaan myös varsan syntymän jälkeen. Aina rankan päivän
jälkeen otin tavakseni mennä isomahaista Brettaa hakemaan itse ja rauhassa laitumelta sisälle. Tallissa tapasin harjata sitä pitkät pätkät
ja hieroa sen lihaksia, jotka varmasti tuollaisen mahan kantamisesta kipeytyivät! Kun vielä pystyi, hyppäsin usein ilman satulaa Bretan selkään
ja menin sillä vähän hölköttelemään kentälle. Bretalla olisi joka kerta ollut hirveä into työskennellä enemmän ja vaativammin, usein jouduin
jopa hillitsemään sitä että sain sen pidettyä aisoissa ja rauhallisena. Kun tiineys lähestyi loppuaan, jätin selkään menemisen pois ja niinpä
me Bretan kanssa käyskentelimme kävellen siellä täällä tallin pihapiirissä. Kävimmepä jopa kerran kahlaamassakin järven rannassa!
Tai no, kahlaamassa ja kahlaamassa, Brettahan ei kavioitaan kastele! Ihan viimeisinä viikkoina muutin tallin vinttiin asumaan ja
nukuin siellä koiranunta, valvoen ja vahtien Brettaa. Yhtenä tuulisena kesäyönä sitten havahduin siihen, että tamma liikuskeli
karsinassaan levottomasti. Se oli ollut levoton öisin jo monta päivää, mutta oli rauhoittunut hieman kun älysin ottaa sille aina yöksi
jonkun kaverin viereiseen karsinaan. Kesä-aikaan kun kaikki muut hevoset tuppaavat olemaan pihalla yötä päivää, taisi Brettalle tulla
yksinäistä. En kuitenkaan osannut aavistella vielä mitään kavutessani alas talliin. Kurkatessani Bretan karsinaan kuitenkin
tajusin hyvin pian synnytyksen olevan käynnissä. Tamma oli aivan hiessä, se pyöri ja hyöri, pyöri ja hyöri sekä kuopi lattiaa.
Soitin varmuuden vuoksi eläinlääkärin paikalle, enhän halunnut että mikään menee vikaan. Eläinlääkäri saapui, tutki tamman ja tuli
siihen tuloksen, että antaa sen itse hoitaa työnsä. Eihän kyseessä kuitenkaan ollut ensisynnyttäjä ja muut Bretan synnytykset olivat
menneet hienosti. Olin itse aivan hermostunut joten minun oli pakko kesken kaiken käydä järjestelemässä satulahuonetta ja toimiston
kaappeja, että pysyin nahoissani! Vihdoin ja viimein Bretta sai puserrettua ulos varmaan maailman kauneimman tammavarsan,
jolle päätin samantien antaa nimeksi Halwes Eve. Eläinlääkärin apua ei tarvittu ollenkaan, ja vielä kerran Bretan tutkittuaan hän lähtikin
jo kotiin. Itse jäin vielä hinkkaamaan varsaa oljilla, kun kerran Bretta täysin varauksetta päästi minut pienokaistaan hipelöimään. Kello
oli viisi aamuyöllä kun vihdoin ja viimein raaskin jättää pienen perheen rauhaan ja menin jatkamaan unia. Aamusella
varsa nukkui karsinan nurkassa ja Bretta hörähteli aamuruokiaan tavalliseen tapaansa. Kävin pikaisesti antamassa Bretalle
aamupöperöt ja päätin antaa sen vielä levähtää kunnolla, eihän synnytys mikään pikkujuttu ole. Vasta illansuussa päätin mennä
katsomaan tilannetta tarkemmin. Laitoin Bretalle riimun ja lähdin taluttamaan sitä kohti hoitokarsinaa. Varsa koikkelehti pelokkaan
näköisenä perässä mutta kulki aivan emässään kiinni joten pääsimme suuremmitta ongelmitta hoitokarsinaan asti. Jätin tammat sinne ja
menin siivoamaan niiden karsinan. Poistin sieltä kaikki oljet, jotka olivatkin aivan likaiset synnytyksen ja koko päivän karsinassaolon
jäljiltä. Muistutinkin itseäni, että kirjoittaisin karsinan oveen lapun, että karsina täytyy siivota päivittäin vähintään kaksi kertaa.
Laitoin karsinan pohjalle tuoretta turvetta ja päälle paksun kerroksen pehmeää olkea. Pesin juoma- ja ruokakipot sekä toin Brettalle
ison kasan tuoretta ruohoa sekä porkkanoita. Täytin myös heinäverkon, vaikka tiesin että paljon mielumminhan tamma tuoretta syö!
Hoitokarsinassa harjasin Bretan lävitse ja hieroin hetken sen lihaksia, ennenkuin vein kaksikon takaisin karsinaansa. Seuraavana
päivänä illalla ne pääsivät tallia lähimpänä olevaan tarhaan pariksi tunniksi, jonka jälkeen ulkonaolo -aikaa lähdettiin pikkuhiljaa
pidentämään. Vajaan kahden viikon kuluttua ne pääsivätkin jo muiden kanssa laitumelle yötä päivää! Varsan kasvua oli ihana seurata,
se oli jo parin päivän ikäisenä kauhean villi tapaus, koikkelehti sinne tänne ja pian jouduimmekin jo totuttamaan
sen riimuun ja aloittamaan talutusopetukset. Bretta oli aivan loistava äiti, se ei missään vaiheessa hylkinyt varsaansa,
päinvastoin, mielestäni se oli jopa normaalia hellempi jälkikasvuaan kohtaan. Kun varsa oli vieroitettu emästään, lähdin
haikein mielin kuskaamaan Brettaa takaisin Facondeen, kotiinsa. Sieltä Frida joutui melkein ajamaan minut pois, sillä en meinannut
millään raaskia jättää hyvästejä Bretalle, sen verran ihana tapaus tämä tamma oli! No, eiköhän me vielä tavata!